OUTOLINTU, ERILAINEN

Sylvi-Sanni Manninen

Outolintu, erilainen

Atena 1999, 224 s.

Outolintu, erilainen on raportti yliherkästä väri-ihmisestä muotojen yhteiskunnassa. Teos avaa uuden näkökulman ihmistuntemukseen ja ihmisten herkkyyteen.

Työskennellessään Lontoon yliopistossa fil. tri. Sylvi-Sanni Manninen teki havainnon uudesta ihmistyypistä, erityisen yliherkästä ihmislajista, joka on liian usein syyttä musertunut lajitoverinsa kyynärpäihin, peukalon alle tai jalkoihin.

Manninen on kehittänyt yhä tarkemman objektiivisen havaintotestin ihmisen herkkyyden ja sen asteen tunnistamiseksi. Koska mm. suhtautuminen väreihin kertoo herkkyydestä, on hän nimennyt herkät ihmiset väri-ihmisiksi ja vähemmän herkät muotoihmisiksi.

Suhteessa herkkyyteen ihmiset elävät kuin pitkän janan eri kohdissa. Toisessa äärimmäisyydessä ovat ulkoapäin ohjautuvat, muodolliset, jäykät järjestyksen ja byrokratian ihannoijat. Toinen äärimmäisyys on yliherkkä taiteilijasielu, jonka kokemusmaailmaan ja elämänkaareen tämä kirja paneutuu.

Manninen kuvaa lukuisin esimerkein ja kuvin mikä väri-ihmisissä on erilaista. Hän pohtii esimerkiksi ammatinvalintaan liittyviä seikkoja, sitä missä väri-ihmiset ovat parhaimmillaan ja mitkä alat puolestaan ovat heille vaikeita. Manninen kuvaa kuinka väri-ihmiset ovat olleet uuden suunnan avaajina kulttuurin eri aloilla. Erittäin lyhytnäköisenä hän pitää koulujen taideaineiden vähentämistä tietoaineiden kustannuksella. Taideaineiden vähentämisen vuoksi monet lapset eivät pääse koskaan osallisiksi syvähenkisistä elämyksistä.

Kirja herättää keskustelua herkkien ihmisten kohtalosta yhteiskunnan musertavissa rattaissa. Sisäänpäinkääntyneinä, ujoina, hiljaisina ja omaehtoista vapautta rakastavina väri-ihmiset tuntevat usein itsensä erilaisiksi. Heidän on vaikea sopeutua yhteiskuntaan, jossa ihannoidaan suulasta, ulospäinsuuntautunutta yksilöä. Teos osoittaa kuinka julma ja ymmärtämätön kohtelu voi tuhota väri-ihmisen herkän persoonallisuuden. Itsemurhat, paniikkihäiriöt ja kiusaamisen kohteena oleminen on tuttua väri-ihmiselle. On järkyttävää lukea yliherkkien väri-ihmisten joutumisesta mielisairaalaan ja heidän julmasta kohtelusta siellä. Manninen näkee, että yhteiskunnallisesti on ongelmallista, että muotoihmiset näyttävät määrittelevän laajasti "oikean" kokemisen tavan ja terveen ihmisen normit.

Heti kirjan alussa Manninen painottaa, ettei tarkoitus ole jakaa ihmisiä vuohiin ja lampaisiin, hyviin ja huonoihin, sillä kaikkia meitä tarvitaan. Niin kuin ihmiskehossa luut ovat jäykempiä kuin niiden varaan kehittyneet lihakset, ovat muotoihmiset omassa jäykkyydessään yhteiskuntaa koossapitävä ja säilyttävä voima. Värit ovat sen uudistava kaunistus, hän kuvaa.

Mannisen tutkimusten löytö rohkaisee ja vapauttaa väri-ihmiset tajuamaan ja arvostamaan omaa erikoislaatuaan. Hänen ihanteensa on, että itse kukin oivaltaisimme oman ja toistemme laadun muoto- tai väri-ihmisinä ja antaisimme kummallekin tilan olla ja toimia.


Marja-Leena Paakkunainen

´Luin kirjan´ artikkelisarja, Tejuka -lehti

5.11.2001