KUUNTELE SUKUPOULESI VIISAUTTA

Britt- Marie Perheentupa

Kuuntele sukupuolesi viisautta

Atena 2001, 270 s

Tasa-arvoajattelu on muuttunut naisten loukoksi. Naiset ovat hukkuneet patriarkaaliseen virtaan älyllisyyden edustajiksi tai jatkavat rooliaan miellyttäjinä ja suojelijoina. He lakkaavat toimimasta vastavoimana. Aikamme suurimpia virheitä on naisen muuttuminen miehen kaltaiseksi. Naisen itsensä ja koko luomakunnan kannalta on välttämätöntä pysähtyä ja yrittää tavoittaa yhteys naiseuden alkuvoimiin. Naisen on korkea aika katsoa lempein ja kriittisin silmin kaikkea sitä, mikä on jäänyt näkymättömäksi. Siitä ei hyödy ainoastaan nainen vaan myös mies.

Näin kirjoittaa psykoterapeutti Britt-Marie Perheentupa, jonka toinen kirja, Kuuntele sukupuolesi viisautta on vahva puheenvuoro naiseudesta. Hän tekee arvokkaita havaintoja ja nostaa pintaan hyvin tärkeitä kysymyksiä. Hän vetoaa meihin kaikkiin naiseuden puolesta, koska länsimaissa näkyy kohtalokkaalla tavalla yksipuolinen, tiedollinen ylivalta. Aliarvostettuja ovat niin alitajuinen elämä kuin kaikki ne elämän olemuspuolet, joita ei voi mitata. Vaikka nainen on tänään edustettuna jos jossakin yhteydessä, on itse naiseus pahasti hukassa.

Perheentupa näkee, että naisen saavuttama itsenäisyys on todellisuudessa merkinnyt yksinomaan liikkumatilan lisääntymistä. Itsellisyyden ihannointi näyttää tukahduttavan naisen perusolemukseen kuuluvaa alkulähdettä. Naiseuteen kuuluva, elämää luova ja ylläpitävä, määrätietoinen tahdonvoima ei toteudukaan ja seuraukset ovat ilmeiset.

Kirjan alkuluvut käsittelevät tietoisuuden herättämistä, niissä palataan naiseuden alkukuviin ja naisen ruumiillisuuden alkuvoimaan. Kirjassa selviää, ett tietoisuuden heräämisessä naisen ja miehen psykofyysisellä kehityksellä on aivan erityinen merkityksensä. Elämässä toimii voimalähteenä juuri naisen ja miehen välinen jännite. Se sysää liikkeelle luovuuden ja uusiutumiskyvyn. Molempien sukupuolten on ensin vahvistettava omaa sukupuoli-identiteettiään itsessään, mitä on olla nainen ja mitä on olla mies. Se ei esimerkiksi tarkoita että feminiinisyys olisi pienennettävissä pehmeiksi arvoiksi eikä maskuliinisuus koviksi.

Perheentupa katsoo suurennuslasilla kulttuurimme kipukohtiin. Mekanistisen kulttuurin häpeälliset ulottuvuudet uhkaavat naisia eri ikäkausina. Nuoruuden ongelmia synnyttävät ulkoisen kauneuden ja suorittamisen yli-ihannointi, äitiys on vaarassa kadota kulttuurista ja vanhenevaa naista ollaan poistamassa kuvasta kokonaan. Kyse on patriarkaalisen kulttuurin tasapäistävästä työstä, jolloin naisen erityisyys pysyy piilotettuna ja tukahdutettuna. On nähtävä myös kaikki se mitä mies on patriarkaatissa menettänyt.

Perheentupa ei vain totea asioiden laitaa, hän antaa myös selkeitä työkaluja käyttöön. Työskentely alkaa tutkimalla sitä mielikuvaa, joka itsensä muuttamisen prosessissa on yhtä aikaa este ja voima. Jokaisen naisen kannattaa esimerkiksi tutustua siihen osaan itseään, jota äitiys edustaa. Vaikka se voi tuntua tuskalliselta, Perheentupa kehottaa kysymään ja tutkimaan omaa sisäistettyä äitikuvaa ja omaa pientä tyttöä. Mitkä asiat olen ottanut kannettavaksi äidiltäni? Kenen elämää elän? Mitkä ovat ne annetut ominaisuudet ja odotukset, jotka olen ottanut vastaan? Miten voi oppia luottamaan omaan ruumiseensa ja antautumaan sille? Torjuessaan ja vähätellessään sisäistä yhteyttään nainen on kuin henkisesti ympärileikattu. Naisen kadotettu identiteetti oirehtii uupumisena, pahoinvointina ja elämästä vieraantumisena. Tunteiden sementointi, rehevöitynyt vapaus ja itsenäisyyden harha on kirjoittajan mukaan muuttanut naisetkin kilpaileviksi koneiksi ja ihmiset sairastavat kohtaavan läsnäolon ja aikuisuuden puutostauteja.

Alkanut vuosisata on sanottu olevan naiseuden vuosisata. Se ei esimerkiksi tarkoita lisää naiskiintiöitä, eikä se tarkoita, että naisen ja miehen tulisi olla samanlaisia kuten tasa-arvokeskustelu on harhauttavasti esittänyt. Perheentupa näkee uuden näkökulman nousun, jossa keskustellaan sukupuolien eroista. Vain oman sukupuolensa tuntemisen kautta on syvä sukupuolierojen tunnustaminen mahdollista. Se tuo tietoisuuden siitä, ettei toista sukupuolta voi koskaan ymmärtää täydellisesti, vielä vähemmän samaistua häneen täydellisesti. Aito kumppanuus syntyy vasta naisen ja miehen erilaisuuksien ja erityislaatujen kohtaavassa vuorovaikutuksessa.


Marja-Leena Paakkunainen

´Luin kirjan´ artikkelisarja, Tejuka -lehti

11.2.2002