On puhuttava siitä mistä vaikenemme

KIRJA  Yrjö Uurtimo: On puhuttava siitä mistä vaikenemme, Martti Siiralan ajatuksia elämästä

Tammi 2000, 135 s.

YL Yrjö Uurtimo on koonnut yhteen psykoanalyytikko ja filosofi Martti Siiralan keskeisimpiä ajatuksia. Hän haluaa tutustuttaa lukijan Siiralan monipuoliseen, rohkeaan ja uraauurtavaankin ajatteluun. Kirjan pohjana olevat haastattelut on tehty vuonna 1998.

Elämmekö täyttä elämää? Onko meillä varaa mitätöidä ihmisen oma kokemus? Mistä nousee se harha, että voimme omistaa, määritellä ja ennakoida todellisuutta? Miksi emme anna tilaa hiljaisuudelle, jossa todellisuus ihmeellisyydellään ja syvyydellään voisi puhutella meitä? Miksi emme rakenna yhdessäoloamme ja -elämäämme sen pohjalle, että jokainen ihminen on Jumalan rakastama? Miksi vaikenemme meille lopultakin tärkeimmistä asioista?

Siirala ei päästä ketään helpolla. Hän näkee, että ihmiskunnan suurimmat ongelmat johtuvat omaksutusta sokeudesta, siitä että ihminen ehdoin tahdoin sulkee elämän välttämättömiä puolia elämänkäsityksensä ulkopuolelle. Se ei vaadi minkäänlaisia ponnistuksia, Siirala jatkaa, koska kulttuurimme tekee sen puolestamme. Tästä seuraa elämätöntä elämää, joka on yksi hänen pääteemoistaan. Elämätön elämä on sitä mikä ei toteudu täytenä: persoonallisuuden puolia ja minuuden ulottuvuuksia, jotka eivät ole saaneet sijaa elämässä. Siiralan mukaan tämä saattaa kääntyä psyykkiseksi turhautumaksi, ahdistukseksi ja sairaudeksi.

Sairaus on olemukseltaan sijaisuutta. Sillä Siirala tarkoittaa sitä kun ihminen ei reagoi ahdinkoonsa, toisin sanoen ei pyri ahdingostaan tietoisesti ja aktiivisesti ulos. Silloin hän on vaarassa sairastua. Sairaus ottaa silloin konkreettisesti reagoinnin paikan yksilön elämässä. Siiralalle sairaus tarkoittaa lähtökohtaisesti mysteeriä, joka pakottaa kuunteluun, jakamiseen ja avoimuuteen kaiken sen suhteen, mikä sairaudessa välittyy sekä ihmiselle itselleen, että lähiympäristölleen.

Keskeinen teema Siiralan ajattelussa on myös yhteisösairaus. Se, että myös yhteisö (perheestä kokonaisiin yhteiskuntiin) voi olla sairas. Näiden yhteisöjen käytäntöihin osallistuvat ihmiset toteuttavat yleisesti hyväksyttyä ja jo normeiksi muuttunutta hulluutta, joka on mennyt niin pitkälle, ettei sitä helposti nähdä. Ihminen joka ei suostu osallistumaan yhteisönsä käytäntöihin, on vaarassa murtua tai sairastua yhteisön paineen edessä. Työpaikan- ja koulukiusaaminen sekä erilaisuuden alhainen sietokyky ovat yhteisösairauden jokapäiväisiä esimerkkejä. Näissä tilanteissa kiusattu, murtuva ihminen on vain sairauden oire, eikä sairaus vain häntä hoitamalla poistu. Siirala näkee että meiltä puuttuu toisesta ihmisestä välittäminen. Hädän näkeminen on pelottavaa, koska se on viesti auttaa ja kutsu pohtia omaa asemaa ahdinkoisten hädässä ja auttamisessa.

Kulttuurimme ja koko yhteiskuntamme on rakennettu sellaiselle pohjalle, että ihminen ja elämä ovat hallittavissa. Ihminen on kuitenkin, Siiralan mukaan, elämän vastaanottaja, ei sen hallitsija. Tätä hän yrittää kirjoituksillaan tavoittaa ja tälle laadulle hän yrittää raivata tilaa olemisessamme, arkipäiväisessä elämässämme ja sen toiminnassa. Rakkaudestaan ihmiseen ja elämään, koko olemassaoloon, Martti Siirala rohkenee puhua ja ajatella vastavirtaan.

Marja-Leena Paakkunainen

 ´Luin kirjan´ artikkelisarja, Tejuka -lehti

10.5.2001