Ratkaisukeskeinen ajattelutapa

Voimavarat käyttöön 7.2.2006   Antero Katajainen, Krisse Lipponen ja Anneli Litovaara

Miten päästä liikkeelle oikeaan suuntaan?

Ratkaisukeskeinen lähestymistapa tarkoittaa tietynlaista asennetta ongelmallisiin tilanteisiin. Nimensä mukaisesti ratkaisukeskeisyys pyrkii ratkaisuihin, tavoitteiden ja päämäärien löytämiseen. Kaikkiin inhimillisen elämän pulmiin ei kuitenkaan aina voi löytyä ratkaisua, mutta uusien näkökulmien avulla voidaan saada aikaan muutostoiveita ja -tavoitteita, jotka kannustavat eteenpäin. Tulevaisuuteen suuntautuminen, toiveikkuuden ja voimavarojen etsiminen ja tukeminen kuuluvat olennaisesti tähän ajattelutapaan.

Perinteisesti suhtaudumme hankaluuksiin usein lineaarisella syy-seurausmallilla, eli etsimme syitä esille tulleeseen ongelmaan. Esimerkiksi oman itsen kehittämisessä tämä merkitsee vikojen ja puutteiden nimeämistä ja niiden syntymekanismien etsimistä. On asioita ja tapahtumia, joissa on hyvä etsiä ongelmaan syy ja korjata se, mutta se tapa toimii parhaiten mekaanisissa ongelmissa, kuten auton korjaamisessa. Inhimillisissä tai ihmisten välisissä pulmissa syiden etsimisestä seuraa helposti syyttelyä ja syyllisyyttä, vaikka se ei olisi tarkoituskaan. Kierre, joka vie syiden etsimiseen, ei edistä yhteistyötä tai asioiden kehittymistä toivottuun suuntaan. Tuloksellisempi tapa on pyrkiä tavoitekierteeseen, jossa toivottu tilanne ja edistysaskeleet sitä kohti innostavat eteenpäin. Ratkaisukeskeinen ajattelu-/työtapa on siis syntynyt mekaanisen syy-seurausmallin rinnalle ja korvaamaan sitä inhimillisten pulmien ja ongelmien työstämisessä.

Menetelmä on saanut alkunsa USA:ssa 1950-luvulla ja sitä on kehitetty voimakkaasti 1970-luvilta lähtien. Tutkijat ja terapeutit Steve de Shazer, Insoo Kim Berg ja Elam Nunnally (USA, Milwaukee, Brief Family Therapy Center) ovat ansiokkaasti kehittäneet menetelmää ja tehneet sitä kansainvälisesti tunnetuksi kirjoillaan ja luennoillaan. He ovat kouluttaneet usein myös Suomessa. Lähestymistavan luojat ovat työskennelleet sekä terapeutteina että organisaatioiden kehittäjinä ja kouluttajina.

Vaikka lähestymistapa on lähtöisin terapiamaailmasta, siitä saatuja hyvän vuorovaikutuksen ja toiminnan strategioita on sovellettu ja mallitettu monille erilaisille inhimillisen toiminnan ja vuorovaikutuksen aloille. Unelmien, toivetilojen ja niihin liittyvien konkreettisten tavoitteiden tutkimisen tiedetään kokemuksesta innostavan ihmisiä ja yhteisöjä enemmän kuin ongelmiin syventyminen. Tavoitteet antavat energiaa!

Tulevaisuuteen suuntautuminen ja tavoitteellisuus

• Ei pohdita ongelman syntyä, muutetaan vaikeus tavoitteeksi.
• Keskustelu, ajattelu tai työskentely suunnataan toivottuun tulokseen tai tavoitteeseen sekä edistysaskeliin, jotka vievät tavoitetta kohti.

Voimavarojen ja toiveikkuuden nostaminen keskipisteeksi

• Huomion suuntaaminen aikaisempiin onnistumisiin ja taitoihin.
• Menneisyyden tarinan voimanlähteiden etsiminen uuden muutoksen aikaansaamiseksi. Ihmisellä on voimavaroja saada aikaan itselleen tärkeät muutokset!

Edistys tapahtuu pienin askelin

• Huomion kiinnittäminen pieniin edistysaskeliin tai liikahduksiin, etenemiseen kohti unelmaa, tavoitetta tai muutostoivetta. Kannustaa ponnistelemaan ja jatkamaan.

Tasaveroisuus ja yhteistyö

• Keskustelukumppaneihin suhtaudutaan arvostaen heidän ideoitaan ja kunnioittaen heidän tapaansa toimia. Vuorovaikutus tähtää yhteistyön syntymiseen.

Arvostaminen

• Toisten ihmisten ajattelutavan ja maailmakuvan sekä arvojen kunnioittaminen, mikä ilmenee mm. hyvänä kuunteluna.
• Oman itsen ja omien arvojen kunnioittaminen valintoja tehtäessä.

Myönteisyys, luovuus, leikillisyys ja huumori keskustelussa ja ajattelussa

• Puutteiden ja hankaluuksien tutkimisen sijaan keskitytään voimavaroja ja piileviä kykyjä kasvattaviin näkökulmiin. Epäonnistumisia tarkastellaan oppikokemuksina. Leikin ja huumorin avulla voidaan rikkoa juuttuneita käsityksiä.

Ongelmiin on monia vaihtoehtoisia ratkaisuja

• Tapahtumien ja kokemusten takana ei ole vaikuttamassa vain yksi totuus. Asiat tapahtuvat aina yhteydessä muihin ihmisiin ja ympäristöön, niinpä tavoitteeseen voi päästä monia, erilaisia polkuja pitkin.

Edellä kuvatut ratkaisukeskeisen ajattelutavan painotukset syntyivät, kun tutkittiin onnistuneita terapiasuhteita, joissa vuorovaikutus toimi ja tulokset olivat hyviä. Ratkaisukeskeinen käsitys ihmisistä ja heidän toiminnastaan pohjaa näihin ajatuksiin, ja tältä pohjalta lähestymme nyt hyvinvoinnin ja onnellisuuden lisäämistä.

"Every problem is a frustrated dream"

Ajatellaan, että jokaisen ongelman takana on unelma, joku arvo tai muu yksilölle ja yhteisölle tärkeä asia, joka ei pääsekään toteutumaan. Tämä unelman "turhautuminen" synnyttää asiantilan, jonka arjessa määrittelemme vaikeudeksi, ongelmaksi tai harmiksi. Englantilaisten kouluttajien Peter Langin ja Elspeth McAdamsin (Kensington Consultation Center) työtä ohjaava lause: "Every problem is a frustrated dream" on osoittautunut hyödylliseksi ajattelumalliksi. Sitä voisi pitää tiivistelmänä ratkaisukeskeisestä ajattelusta. Sen suora kääntäminen suomeksi on hieman ongelmallista, niinpä kuvailemmekin sitä useammalla mahdollisella käyttötavalla ja merkityksenannolla.

Ajatuksella vaikeuden takana olevasta unelmasta käännetään puhetta ja ajatusta ongelmapuheesta haave- tai toivekieleen. Siinä ei etsitä syyllisiä eikä jäljitetä ongelman kehityskaarta, vaan yksinkertaisesti etsitään sitä hyvää tärkeää asiaa eli arvoa vaikeuden takaa. Onpa ongelma sitten yksilöllä, perheellä tai työyhteisöllä, voidaan sitä lähestyä etsimällä unelmaa ja hyvää tarkoitusta, minkä toteutumatta jääminen saa yksilön tai yhteisön kokemaan tilanteen vaikeaksi tai käyttäytymään ei-toivotulla tavalla. Tätä kautta vaikeudelle päästään myös tekemään jotain. Kun tutkitaan unelmaa tai toivetta, voidaan etsiä kohtia, joissa tämä haave ehkä jo osittain toteutuu. Voidaan myös hakea mahdollisuuksia päästä elämään oikeasti vaikka pieniä osasia tästä haaveesta. Näin vastuu tilanteen muuttamisesta jakautuu myös kaikille, kukaan ei ole yksin syyllinen.

Tällaisessa keskustelussa ei etsitä syyllisiä tai epäonnistujia, vaan päästään puhumaan ihmisten kokemista vahvuuksista ja heidän toiveistaan ja unelmistaan. Vuorovaikutus on toisentyyppistä kuin ongelmaa määriteltäessä tai sen vaikeusastetta arvioitaessa. Ongelman "aiheuttajiksi" koetut henkilöt on myös helpompi saada mukaan tällaiseen keskusteluun, jossa ei pyritä etsimään syitä tai syyllisiä vaikeuksille.

Työyhteisöongelmia voi lähestyä samalla ajatusmallilla. Pitkän, kuluttavan riidan osapuolien kanssa voidaan lähteä keskustelemaan siitä, mikä on se tärkeä arvo tai asia, joka on tämän eripuraisuuden taustalla. Jotain riidan osapuolille olennaista vastaan on ilmeisesti rikottu, jolloin vastakkainasettelu on päässyt syntymään. Nyt ei etsitä sitä, mistä riita on varsinaisesti alkanut tai kenen syy se on, vaan haetaan sitä hyvää tarkoitusta, arvoa tai unelmaa, jota puolustaessaan osapuolet ovat päätyneet toisiaan vastaan. Keskustelussa voi löytyä unelmaa tasa-arvoisesta kohtelusta, oikeudenmukaisista päätöksistä, tai sujuvasta tiedonkulusta. Näitä hyviä tarkoitusperiä voidaan tutkia tarkemmin ja etsiä tapoja, joilla niitä päästään toteuttamaan.

Yksilön uupumuksen taustalta voidaan samalla logiikalla lähteä etsimään unelmaa toisenlaisesta elämästä tai työnteosta, tavasta toteuttaa itseään ja elää. Unelma ei ehkä kirkastu heti, sitä pitää pohtia ja maistella, mutta hyvin tehty haaveilu on kannattavaa työtä, siitä puhumme vielä lisää.